Kurssilaisten mietteitä

4.8.2011

 

Kurssilaisten mietteitä ja vinkkejä uusille kurssilaisille ammatillisilta kursseilta.
 

”Ihan hyvä breikki oli tässä välissä kokeilla eri työpaikkoja.”


”Aluksi epäilytti, onko kurssista mitään hyötyä ja kurssille meno jännitti, mutta kurssin alettua huomasin kurssin olevan asiallinen  ja muihin käymiini kursseihin verrattuna laadukas. Ohjaajat olivat ymmärtäväisiä ja asiantuntevia, apua sai kunhan sitä vain uskalsi pyytää. Osa tehtävistä oli hivenen hassuja, mutta toisaalta ryhmähengen kannalta nekin olivat hyvä asia.”


”Kurssi itsessään vastasi odotuksiani. Asianmukainen sisältö ja tietous asioista. Riittävä työharjoittelu, pääsi kokeilemaan useammassa paikassa.”


”Minua kurssi on auttanut selkiyttämään ajatuksia. Kurssi on auttanut myös päivärytmin pitämisessä. Kurssilla olen saanut olla ihmisten kanssa tekemisissä ja se on tuonut sisältöä päiviin. Kurssi virkisti mieltä.”


”Ohjausta on vähintäänkin riittävästi, sekä selkeyttävää ulkopuolista näkökulmaa tulevaisuuden suunnitteluun. Kurssi toimi viimeisenä ponnahduslautana työelämään. Kurssilla tullut itsevarmuutta ihmisten keskuudessa sekä työpaikkojen suhteen.”


”Kurssilla on mahdollisuus kokeilla eri aloja. Siellä saa vertaistukea ryhmästä ja kuulla myös toisten ryhmäläisten kokemuksia esim. eri aloista. Kurssin vetäjät ovat kannustavia ja pitävät huolta. Se auttaa yrittämään hankalammassakin paikassa.”


”Kurssissa parasta on mahdollisuus päästä kokeilemaan eri aloja, joka muuten olisi mahdotonta. Tällä tavoin voi kartoittaa itselle paremmin sopivaa työtä, koska harjoittelu on työnantajalle ilmaista.”


”Pitää olla valmis ottamaan vastaan työelämän haasteita.”


”Muilta ryhmäläisiltä saa keskusteluissa hyviä mielipiteitä.”


”Hyvä ryhmähenki on yhteisen menestyksen salaisuus.”


”Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta.”


”Yksilöllisyyttä kunnioitetaan.”


”Inhimillinen tunnelma.”


”Kunnonpaikka tarjoaa erinomaiset tilat ja mahdollisuudet harrastaa liikuntaa, myöskään ruokapuolessa ei ole laadusta tingitty.”


”Kurssin aikana kuntoutuskeskuksessa saa käyttää kuntosalia ja käydä uimassa päivän päätteeksi.”


”Kunnonpaikassa saa hyvää ruokaa ja riittävästi.”


”Veden äärellä, luonnon helmassa.”


”Pitkämatkalaiset voivat majoittua Kunnonpaikkaan.”


”Kurssilla ei saanut terveydellisiin asioihin resurssien puitteissa juurikaan hoitoa, joten kannattaakin suurimmat vaivat tutkituttaa ennen kurssille tuloa.”


”Bussiyhteydet Kuopiosta ovat hyvät, mutta kannattaa varautua hinnakkaisiin matkoihin.”


”Etukäteen kannattaa Kelan kanssa tarkkaan selvittää kurssin aikainen toimeentulo.”


Kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia kurssilaisten palautteista.

Varaa huone



 
 

Brochure

Download Brochure

Kunnonpaikka • Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela • p. 017 476 111 • myynti (at) kunnonpaikka.com
Anna palautetta