![]() |
|
||||||||||
|
|||||||||||||||||||
|
ELMERI- yläkouluikäisten nuorten elämän- ja painonhallintaprojekti
Elmeri starttasi syksyllä 2007 pohjois-savossa, uudet ryhmät aloittavat syyskuussa 2008ELMERI:n motto on, että vaikka elämä on hauskaa, niin riittävästi liikkuen ja hyvää sapuskaa syöden, vieläpä mukavassa kaveriporukassa, se on vielä hauskempaa. ELMERI:n kanssa pidetään pizzailtoja, bileitä, tutustutaan eri maailmankolkkien ruokiin ja saadaan myös onnistumisen elämyksiä liikkuen. Tehdään siis niitä juttuja, jotka ovat kaikkien mielestä kivoja. Energiaa kuluu eikä sitä tule ruuan ja juoman mukana liikaa. ELMERI:ssä nuori pääsee myös itse päättämään mitä tunneilla tehdään. Alkuleirillä suunnittelemme porukalla tulevan vuoden ohjelman, joten kaikki saavat mielipiteensä kuuluviin. ELMERI alkoi elokuussa 2007 Kuopiossa, Varkaudessa ja Iisalmessa alkuhaastattelulla, jonka jälkeen kokoonnuimme aloitusleirille viikonlopun ajaksi syyskuussa. Tämän jälkeen tapasimme kerran viikossa joko liikunnan merkeissä tai hyvää ruokaa laittaen ja siitä nauttien. ELMERI päättyi toukokuussa päätösleiriin, mutta syksyllä 2008 tapaamme jälleen! Silloin järjestetään 2-3 seurantatapaamista. Lisäksi uudet Elmeri-ryhmät aloittavat syyskuussa. Vanhemmille opastusta ja tukeaELMERI ei unohda myöskään vanhempia. Vanhemmille järjestetään vanhempainiltoja ja keskustelutilaisuuksia terveellisistä ruokailutottumuksista, elintarvikevalinnoista, nuorten kasvatushaasteista sekä myös keinoista parantaa oman jaksamistaan. Välillä vanhemmat myös joutuvat/pääsevät liikkumaan yhdessä nuorten kanssa - miten olisi esim. futisottelu vanhemmat vastaan nuoret, panoksena mainetta ja kunniaa sekä huikeita palkintoja… LisätietojaVoit ottaa yhteyttä Iso-Elmeriin, eli ravitsemusterapeutti Sami Hämäläiseen, |
|
|||||||||||||||||