» Kunnonpaikan etusivu >
Huoltoliiton etusivu >Tuetut lomat >Hakuohjeet
Tulostusversio
   


   
Hakuohjeet

YLEISTÄ

Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella järjestettävän sosiaalisen lomatoiminnan tarkoituksena on tarjota lomamahdollisuus henkilöille, jotka eivät taloudellisista syistä tai omin voimavaroin pysty lomaansa toteuttamaan. Lomalaisia valittaessa huomioidaan taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset syyt. 

Tuettu loma voidaan myöntää vain joka toinen vuosi eli ei peräkkäisinä kalenterivuosina. Mikäli hakija on ollut jonkun toisen lomajärjestön lomalla, Huoltoliitto ei voi myöntää hänelle tuettua lomaa saman tai sitä seuraavan kalenterivuoden aikana.

Lomaa haetaan Huoltoliitosta saatavalla lomatukihakemuksella. Hakemuslomakkeen voi myös tulostaa internet-sivuiltamme (www.huoltoliitto.fi). Hakemus palautetaan Huoltoliittoon viimeistään seitsemän (7) viikkoa ennen toivotun lomajakson alkua.

Mikäli tulet valituksi lomalle, saat siitä tiedon (kutsun ja laskun) noin 5-6 viikkoa ennen loman alkua. Tätä aikaisemmin emme valitettavasti voi antaa tietoja lomalle pääsystä. Vain myönnetyistä lomista lähetetään ilmoitus lomanhakijalle. 

HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN

Perhettä kohden riittää yksi hakemus, jos loma-aikatoivomus on sama.
Hakijan ja avio- tai avopuolison täydellisten nimien lisäksi hakemukseen merkitään henkilötunnukset täydellisinä (syntymäaika ja tunnisteosa). Lomalle mukaan tulevien lasten osalta riittää syntymäaika. Hakemusta ei pystytä käsittelemään, jos em. tiedot puuttuvat.

Molempien tulotiedot on ilmoitettava huolimatta siitä haetaanko lomaa yksin tai yhdessä puolison kanssa. Palkansaajat ja eläkeläiset ilmoittavat kuukausitulonsa (nettotulot kuukaudessa). Maatalous- ym. yrittäjät ilmoittavat tulonsa keskimääräisinä nettotuloina/kk.

Jos olet saanut lomatukea aikaisemmin, ilmoita vuosi, jolloin lomatukea on saatu ja järjestö, joka tuen myönsi. Jos olet anonut lomaa myös jonkun toisen lomajärjestön tms. kautta, merkitse se hakemukseen.

Jos haluat lomalle tietyn seuralaisen tai ystävän kanssa, mainitse tästä hakemuksessa sille varatussa kohdassa.

Lomahakemuksella voi hakea vain kolmea (3) eri loma-aikaa, jotka merkitään hakemuslomakkeeseen. Jos lomaa ei ole voitu myöntää anotuille ajankohdille, hakemuksen voimassaolo päättyy ja hakijan on täytettävä uusi hakemuslomake. Lomaa ei siis voi anoa maininnalla, että loma-ajaksi sopii mikä aika hyvänsä. 

Lomaa voi hakea vain niille ajanjaksoille, jotka on mainittu tässä lomaesitteessä.

Perustelukohta on aina syytä täyttää, sillä perustelut usein ratkaisevat lomalle pääsyn. Merkitse loman perustelukohtaan kaikki sellaiset syyt, joiden toivot vaikuttavan loman myöntämiseen. Tällaisia syitä ovat esim. terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset syyt. Loman myöntämiseen vaikuttaa hakijan ja hänen perheensä yleinen tilanne, kuten esim. perheen hyvinvointiin vaikuttava ongelma tai sairaus. Taloudellisen tilanteen osalta kannattaa mainita asuntovelat (velan kokonaismäärä ja lyhennykset kuukaudessa) ja muut perheen toimeentuloon vaikuttavat menoerät.

Kiitos, että täytät hakemuksen huolellisesti! Emme valitettavasti voi käsitellä puutteellisesti täytettyjä hakemuksia.

Hakulomake

Lisätietoja:     
Huoltoliitto ry
Sitratori 3 A, 00420 HELSINKI 
Lomasihteeri Anne Aulonen
puh.     (09) 4342 6410 (puhelinaika: ma-pe klo 09.00-15.30)
faksi     (09) 175 115
sähköposti  etunimi.sukunimi (at) huoltoliitto.fi

 

 

 

Lapsi uimassa.jpg

 

RAY_Tukee.gif